Huushollaaja on ammattijärjestäjänä asiakkaan tukena ja apuna tavaroiden karsinnassa ja järjestelyssä. Huushollauksen tärkeimpänä tavoitteena on useimmiten helpottaa asiakkaiden arkea tekemällä kodista toimivampi. Huushollausta voi hyödyntää niin kotitalouksissa kuin yritystenkin tiloissa.
Ammattijärjestäjän ei ole ensisijaisesti tarkoitus siivota asiakkaan luona. Toki järjestelytyön ohessa voidaan yhdessä imuroida tai pyyhkiä hyllyjä, tasoja ja pintoja. Tärkeintä on kuitenkin pureutua epäjärjestyksen syihin ja tehdä loppuelämää vaikuttavia muutoksia.
On tärkeää, että saan saapuessani realistisen kuvan tilanteestanne. Älä siis siivoa tai järjestele paikkoja ennen huushollausta.
Nuku mahdollisimman hyvin, syö ja ala kääntää ajatuksiasi luopumistyöhön jo ennen saapumistani. Tavaroiden karsinta ja järjestely onnistuvat parhaiten, kun kaikki projektiin osallistuvat ovat täysillä ja virkeinä mukana. Varaa järjestelypaikalle välipaloja ja juomista, joilla saat lisää energiaa projektin varrella.
On tärkeää, että luovutuista tavaroista pääsee mahdollisimman pian eroon. Mikäli tiedät etukäteen, että karsittavaa tavaraa on paljon, niin on hyvä tehdä hieman ennakkovalmistautumista. Pakettiauton tai peräkärryn lainaaminen/vuokraaminen huushollauspäivän illaksi tai seuraavalle päivälle voi olla joskus tarpeen. Näin saat kuljetettua esim. kaatopaikalle lähtevät huonekalut kätevimmin pois. Myös kirppispöydän varaaminen seuraavalle viikolle voi olla fiksu veto.
Vaikka palkkaisit ammattijärjestäjän, niin sinun ei tarvitse luopua mistään mistä et halua luopua. Mikäli luopuminen tuntuu pahalta, niin tarvittaessa järjestelyä voidaan tehdä myös ilman karsintaa.
Huushollauskäynnillä keskustellaan usein tavaroiden tarpeellisuudesta ja säästämisen taustalla olevista syistä. Vaikka luopuminen olisi alkuun hankalaa, niin järjestelyn tuoksinnassa tapahtuvan mietinnän jälkeen kynnys tavaroista luopumiseen yleensä madaltuu.
Hyvien tapojen mukaisesti ammattijärjestäjä ei availe asiakkaan luona kaappeja, joita asiakas ei halua hänen avaavan. Hyvä ohjenuora on se, että ammattijärjestäjä voi availla niitä kaappeja, jotka asiakas on hänelle itse ensin esitellyt.
Ennen huushollauskäyntiä kartoitetaan, että millaiset toiveet ja rahkeet asiakkaalla on karsinnan jälkeisten toimien osalta. Lahjoittamalla tai ilmaiseksi antamalla tavaroista pääsee nopeasti eroon. Myyminen sen sijaan vie enemmän aikaa ja vaatii asiakkaalta jonkin verran työpanosta riippuen myyntitavasta. Karsintaa tehdessä tavarat kannattaa suoraan jaotella roskiin, kierrätettäviin, myytäviin ja lahjoitettaviin. Joskus tavaroista otetaan myyntikuvia jo karsintaa tehdessä, joskus myyntitoimet jäävät asiakkaalle myöhemmin hoidettavaksi.
Urakan helpottamiseksi Huushollaaja voi ottaa käynniltä lähtiessään mukaan henkilöautollisen verran kierrätettävää tai lahjoitettavaa tavaraa. Mikäli tavaraa on tarpeen viedä kaatopaikalle, niin kaatopaikkamaksut laskutetaan erikseen.